Kiekkotähdet jakoivat nimikirjoituksia lapsille

03.06. 07:00

Petteri Räisänen sai itselleen Pekka Rinteen ja Mika Pyörälän nimikirjoituksen ensimmäisten joukossa.

Tiina Haapalainen

KEMPELE Jääkiekkojuhlan tuntua oli ilmassa, kun Linnakangastalon koululle saapuivat yllätysvieraiksi NHL-maalivahti Pekka Rinne ja MM-kisoissa kiekkoa pyörittänyt Mika Pyörälä. Erityisesti koulun isommat oppilaat olivat innoissaan kiekkotähtien näkemisestä, eivätkä opettajatkaan jääneet toiseksi innostuksen määrässä. Vastaanotto Linnakangastalon salissa oli huumaava.

Juhlaa on kiekkoilijoilla riittänyt, joten eipä ihme, että koulun opettaja Mikko Väänänen kysyi ensimmäiseksi Pyörälän tunnelmia.

– Aina on spesiaali juttu tehdä maali MM-kisoissa. Juhlat on tuntuneet hyvältä ja kansaa on saatu liikkeelle, tämä tuumi.

Juhlat alkavat kuitenkin olla ohi, ja Mika Pyöräläkin aikoo ryhtyä treenaamaan ensi kautta varten.

NHL-maalivahti Pekka Rinteen pelikausi on myös päättynyt. Rinne on ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi, mikä on hänen mielestään suuri kunnianosoitus.

Kouluajoista jääkiekkoilijoilla oli pelkästään hyviä muistoja kerrottavaksi oppilaille. Mika Pyörälä muisteli olleensa aika villi ja keskitason oppilas. Varsinkin liikunta kiinnosti häntä.

– Aloitin jääkiekon 3-vuotiaana, kun isä laittoi luistimet jalkaani. 4-vuotiaana olin jo joukkueessa. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän jääkiekko alkoi kiinnostaa ja koulu siinä vähän kärsi, hän tunnusti.

Pekka Rinne puolestaan kertoi aloittaneensa jääkiekkoilu-uran hieman vanhempana. Pihapelejä hänkin pelasi. Esikuvana oli häntä viisi vuotta vanhempi serkku. Jääkiekon rinnalla kuitenkin kulki muita urheilulajeja. Pekka Rinne pelasi jalkapalloa ja pesäpalloakin.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT