Kempeleen poika lapsuusseurakuntansa kesäteologina

27.07. 06:00

Kesäteologi Mika Tölli on nauttinut Kempeleen kesästään. Työ entisessä kotiseurakunnassa on ollut antoisa ja täynnä unohtumattomia hetkiä tuttujen ja tuntemattomien ihmisten seurassa. Mika haluaisi palata papiksi valmistumisensa jälkeen takaisin pohjoiseen.

Rita Kumpulainen

Kempele Jos joku olisi sanonut takavuosina Mika Töllille,47, että hän palaa takaisin lapsuudenkodin kristillisyyteen, hän ei olisi ottanut asiaa vakavasti.

Niin kuitenkin kävi, että Kempeleen Ylikylän koulun naapurissa nuoreksi mieheksi varttuneen Mikan elämässä alkoi reilut viisi vuotta sitten suurten tapahtumien vyöry.

Yksi niistä on se, että Mika Tölli on ollut tämän kesän entisen kotiseurakuntansa kesäteologina.

Mies on valmistumassa pikavauhtia papiksi.

Mika aloitti opinnot teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009. Aamusta yöhön jatkuneiden ahkerien opintojen seurauksena hän sai kahdessa vuodessa opintonsa niin hyvälle mallille, että ensi keväänä on gradun jättämisen vuoro. Edessä on silti vielä paljon työtä. Mika toivoo tulevansa vihityksi papiksi Oulun tuomiokirkon perinteisessä helatorstain pappisvihkimyksessä.

– Ja suuri toiveeni on, että voisin asettua papiksi Oulun hiippakunnan alueelle. Haluaisin palata pohjoiseen pääkaupunkiseudulla ja eri puolilla maailmaa viettämieni vuosien jälkeen, vielä muutaman päivän Kempeleen seurakunnan kesäteologin töitä tekevä mies sanoo.

Mutta lähdetäänpä liikkeelle oravanpyörästä, miksi Mika luonnehtii parikymmentä vuotta jatkunutta matkalaukkuelämäänsä.

– Valmistuin nuorena miehenä kauppaopistosta ja sitten hotelli- ja ravintolapuolelta ja matkailualalta. Pisimpään olen ollut matkailualalla. Olen matkailun ammattilainen ja siinä työssä olen kiertänyt ahkerasti maapalloa. Matkakohteita ehti kertyä kolmisenkymmentä. Viimeksi olin Brasiliassa, missä Jumala tarttui toden teolla minusta kiinni, hän aloittaa.

Vaikka rivioppaan ja myöhemmin kohdevastaavan työ oli Mikan mielestä vaihtelevaa ja työ rikasta ja mielenkiintoista, hän huomasi viime vuosina kaipaavansa yhä useammin niin sanottua normaalielämää.

– Ajattelin, että kaikilla muilla on bonuskortti, bussikortti ja kirjastokortti. Minulla ei ollut muuta kuin muutama matkalaukku, jotka minun pitäisi taas pakata ja valmistautua uuteen matkakohteeseen.

– Lapsuudenkotini oli uskovainen koti. Olin kulkenut vanhempieni mukana seuroissa ja olin oppinut rukoilemaan. Kaikki se, lapsuudenusko, rukous ja Jumalan läsnäolo, kuitenkin unohtuivat hektisessä työssä.

– Eräällä kotilomalla tunsin vahvasti, että haluan jäädä Suomeen. Aloin jälleen rukoilla, että Jumala ohjaisi elämäni ja ratkaisuni oikeaan suuntaan. Olin ollut aina tutkija ja etsijä, mutta kun kaikki asunto-, työ- ja opiskeluasiat olivat yhtä äkkiä järjestyneet, ymmärsin selkeästi, että Jumala rakastaa minua ja haluaa pitää minusta huolta.

Lue jutun loppu tuoreimmasta printtilehdestä!