Kehitysvammaisten palvelut kuntoon

12.10. 07:00

Riikka Piippo haluaa parantaa yhteiskunnan asenteita kehitysvammaisia kohtaan. Hän muistuttaa, että yhteiskunnan tehtävä on tukea sitä, että kaikki pystyvät osallistumaan yhteiskuntaan sen täysivaltaisina jäseninä.

Satu Niskanen

Lumijoki Tyrnäväläinen Riikka Piippo aloitti 3.10. Lumijoen kunnan kehitysvammaisten avohuollon ohjaajana. Piippo on koulutukseltaan sosionomi (AMK).

Hän on aiemmin työskennellyt Muhoksella kehitysvammaisten ja autististen lasten sekä nuorten asumispalveluyksikössä. Lisäksi Piipolla on kokemusta muun muassa nuorisotyöstä ja osatyökykyisten työhönvalmentamisesta.

– Lumijoella työhöni kuuluu kehitysvammahuollon palveluiden järjestäminen ja suunnittelu. Kehitysvammaisille laaditaan henkilökohtaiset palvelusuunnitelmat.

Piippo osallistuu myös lasten varhaiskuntoutukseen ja toimii yhteyshenkilönä eri tahojen kuten kunnan, Kelan, päivähoidon ja koulun välillä. Piippo toteaa, että kehitysvammaisiin liittyvät tiedot ja palvelut ovat hajallaan. Siksi kunnassa on oltava henkilö, jolta voi kysyä palveluista.

Riikka Piipon työn kohderyhmänä ovat kaikenikäiset avohuollossa olevat kehitysvammaiset. Yleensä etenkin lapsiperheet tarvitsevat tukea lapsen kasvaessa.

– Jos kehitysvammahuollossa on jo tieto henkilön kehitysvammadiagnoosista, pystyn ottamaan perheeseen yhteyttä. Tiedot diagnooseista eivät kuitenkaan siirry minulle asti ilman henkilön tai hänen huoltajiensa suostumusta.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT