Karhu liikkuu Tyrnävällä
18.05. 07:00

Temmeksellä karhu jätti jäljen kostaan maahan.
Tyrnävä Karhun jälkiä löytyi viime viikolla Tyrnävältä kahdestakin eri paikasta. Temmeksellä karhu liikkui Heinijärvellä. Suvannon perhe löysi jäljet noin kilometrin päästä kodistaan.
Tyrnävän Keksikylällä Timo Turunen havaitsi jäljet pelloltaan viikko sitten maanantaina.
Tyrnävän riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Kauko Matinlauri kävi katsomassa Keskikylän jälkiä. Karhu oli liikkunut siellä ilmeisesti päivällä, koska peltoa oli muokattu samana päivänä.
– Aikuinen karhu oli ollut liikkeellä, sillä tassun jäljessä oli pituutta 27 ja leveyttäkin 14 senttimetriä. Jäljet löytyivät noin sadan metrein päästä Keskikylän tiestä, Matinlauri sanoo.
Karhuja liikkuu lakeuden alueella lähes joka kesä. Matinlauri arvelee kyseessä olevan läpikulkijan. Aivan hyvin voi olla, että Temmeksen ja Keskikylän jäljet ovat saman eläimen jättämiä.
Näköhavaintoja karhuista saadaan tosi harvoin. Sanotaankin, että karhu näkee ihmisen, mutta harvoin se itse näyttäytyy meille.
– Karhu kuuluu Suomen luontoon. Niistä ei ole lakeudella ollut haittaa sen enempää ihmiselle kuin kotieläimillekään. Jonkun hirven vasan se saattaa napata ruuakseen, mutta karhuhan on myös kasvissyöjä, Matinlauri sanoo.
Karhu ei ole ihmiselle vaarallinen muulloin kuin pentuja puolustaessaan ja haavoitettuna. Jos maastossa törmää emoon pentuineen, on syytä väistää kaikessa hiljaisuudessa. Karhu yleensä vaistoaa ihmisen ja väistää.

