Kaisa kuntouttaa Umppaa
07.12. 07:00
Tiina Haapalainen
OULUNSALO Fysioterapeutti Kaisa Vakkurin työhuoneen ovi avautuu, ja sisään astuu iloinen asiakas. Ensimmäiseksi se ryntää nuuhkimaan Vakkuria ja saa samalla pari rapsutusta osakseen.
Umpalle reissu on jo ties kuinka mones, sillä Umpan omistaja Sanna Raumala on käyttänyt lemmikkiään hoidossa lemmikkinsä pentuajoista lähtien.
– Halusin totuttaa Umpan hoitoon, sillä muutkin koirani ovat käyneet täällä aiemmin. Hoitoon tulo on helpompaa, jos eläin tietää mitä odottaa, Sanna Raumala toteaa.
Hoitoon totuttamisessa oli ajatusta, sillä 10 viikkoa sitten Umppa otti ja hyppäsi elämänsä loikan. Samalla repesi takaristiside takajalan polvesta. Umppa joutui leikkaukseen. Kuntoutuksessa Umppa on käynyt sen jälkeen parin viikon välein.
Kuntoutuksessa Vakkuri huoltaa eläinten lihaksia, käy läpi nikamien liikkuvuuden sekä ohjaa ja opastaa omistajia kotihoidossa.
Lisäksi Vakkuri käyttää apunaansähköhoitoja, akupunktiota sekä laseria. Fysioterapian avulla lemmikit toipuvat nopeammin leikkauksesta, mutta muissakin tilanteissa se on perusteltua.
Erityisen hyviä tuloksia hoidosta saa, kun omistaja on motivoitunut jatkamaan hoitoa kotona.
Hoitoa ei anneta lemmikeille huvin vuoksi, vaan usein eläin on kärsinyt kipuja tai ryhtynyt toimimaan aiemmasta poikkeavalla tavalla.
– Kun kipu poistuu, eläinten liikkumisesta tulee tasapainoisempaa. Samalla elämä helpottuu, kun päivittäiset toiminnot alkavat onnistua, eläinfysioterapiaa tekevä oulunsalolainen Kaisa Vakkuri kertoo.
Kivut ovat eläimillekin todellisia, vaikka omistajat voivat vähätellä tai eivät huomaa niitä. Kaisa Vakkuri muistuttaa, että toisin kuin ihmiset, koirat eivät hae sairaslomaa tai odota eläkettä.
– Silti niilläkin on kipuja. Ne eivät valita, vaan leikkivät silti, ja siksi ihmiset luulevat niiden olevan kunnossa. Ja minulle eläinten kipu on kuitenkin mörkö. Ensimmäiseksi kipu on saatava poistumaan, sillä eläimillä on oikeus olla kivuttomia, Kaisa Vakkuri toteaa.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!



