Kaiku toistaa luonnon ääniä

11.01. 07:00

Tiina Haapalainen

HAILUOTO Mitä ihmettä tapahtuu Hailuodon koulun liikuntasalissa?

Siellä seisoo ympyrässä muutamia kymmeniä ihmisiä. Heillä on silmät kiinni ja suusta kantautuu hyminää. Seuraavaksi he pääsevät huutamaan, ja pian joukko inisee hyttysparven tavoin.

Eivät ihmiset ole menneet sekaisin. He vain laulavat, vaikka lauluääntä ei olisi pätkääkään. Hailuodossa nimittäin perustettiin marraskuussa äänikuoro.

Kuoron perustaminen lähti liikkeelle Antye Greien visiosta. Hän halusi luoda epätavallisen kuoron, joka muodostaa luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa kuuluvia ääniä.

– Hailuoto on hiljainen saari. Toivoisin, että saaren yhteisö oppisi arvostamaan luonnon omia ääniä kuoron avulla. Toivottavasti samalla ihmiset saisivat kokemuksia korkeatasoisesta ja modernista taiteesta ja oppisivat arvostamaan myös sitä, Antye Greie pohtii.

Vähitellen kuoro on saanut lisää osanottajia. Ensimmäisissä harjoituksissa oli parikymmentä ihmistä.

Kaikki kuorolaiset eivät ole saarelta, vaan osa heistä tulee Oulusta ja naapurikunnista. Enemmänkin osanottajia mahtuu joukkoon Antye Greien mukaan. Hän toivoo, että vielä jonakin päivänä kuorossa olisi jopa sata henkilöä. Tällä hetkellä kuorolaisia on parikymmentä. Myös miehiä mahtuisi lisää kuoroon.

– Tällä hetkellä kuorossa on enemmän naisia ja äitejä, Greie hymyilee.

Ikähaitari kuorolaisilla on laaja: nuorin osanottaja on 2-vuotias, iäkkäimmällä ikää on yli 70 vuotta.
– Kuorossa oleminen antaa kaikille jotakin. Kuulin kaksivuotiaan lapsen tehneen kotonaankin kuorossa oppimiaan ääniä. Hän oli rauhoittanut itseään sillä tavalla. Jotkut voisivat pitää ääntelyä hulluna, mutta lapselle se oli luonteva, Antye Greie kertoo.

Tapaamisia on ollut harvakseltaan marraskuusta lähtien. Niihin osallistuvat myös Greien rinnalla kuoroa ohjaavat Sonja Blomster ja Iiris Poukkanen. Seuraava kuoroharjoitus pidetään tulevana viikonloppuna lauantaina, 28. tammikuuta.

Kokoontumiset kestävät yleensä tunnin verran. Niissä tehdään hengitys- ja ääniharjoitusten lisäksi kuunteluharjoituksia. Tehtäviin kuuluvat niin hyräily, huuto kuin erilaisten äänten tuottaminen. Kuoro on esimerkiksi tähän mennessä nauhoittanut hevosen askellusta, joka tosin kuulostikin enemmän tippuvilta vesipisaroilta.

– Kuorolaiset tekevät yleensä harjoituksia silmät kiinni, mikä on ollut yllätys. Kaikki ovat siitä huolimatta vapautuneita ja he lähtevät hyvin mukaan.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT