Jokaiselle on annettu jokin lahja

20.07. 06:00

Anu Kirstinä

Tyrnävä Tarkistamatta asiaa uskallan väittää, että Rekisen Hannun pihalla Jokisillalla on Lakeuden isoin kiikkutuoli. Noin kahden metrin korkuiseen ja reilun metrin levyiseen kiikkutuoliin mahtuu kerrallaan lähes koko perhe.

Jättiläisen kiikkutuoli on nähtävyys. Ikävä kyllä se on niin raskas liikutettava, että se ei ole esillä paikallisten taiteilijoiden kesänäyttelyssä Tyrnävän kotiseututalolla. Sen sijaan paikalla on paljon muuta Rekisen tuotantoa: puutöitä, maalauksia ja kivikoruja.

– Harrastuksia on siunaantunut ehkä liikaakin, mies naurahtaa monipuolisuudelleen.

Hannu ei osaa, eikä halua arvottaa, mikä harrastuksista on mieluisin.

– Parasta tässä on se, että jos yksi homma alkaa kyllästyttää, voin alkaa tehdä jotain toista työtä, hän iloitsee.

Elämäntapaintiaanitaiteilijaksi itseään kutsuva Hannu saa ideoita töihinsä liikkuessaan luonnossa, töissä vilja- ja perunapelloilla ja vapaa-ajallaan metsissä. Jättiläisen kiikkutuolin jalakset hän kehitteli tuulen taivuttelemasta puusta. Luonnosta löytyivät myös selkä- ja käsinojat.

– Samoilta apajilta on löytynyt myös kaksi ovellista oven ripoja, hän naurahtaa.

Puutöitä Hannu tehnyt siitä asti, kun puukko on pysynyt kädessä. Öljyväreihin hän tutustui 27 vuotta sitten Taisto Seppäsen kansalaisopiston kurssilla ja innostui toden teolla.

– Välillä pensselit ovat olleet laatikossakin. Tykkään maalata öljyllä, koska se ei kuiva käsiin, pääosin maisemaa ikuistava mies kertoo.

Tauluja on kertynyt harrastusvuosien aikana niin, että kotiin pitäisi tehdä runsaasti väliseiniä, jos mielisi kaikkien taulujen mahtuvan esille. Tauluja löytyykin runsaasti ystävien ja sukulaisten seiniltä välillä Helsinki-Kittilä.

Hannu ei tiedä, mistä hänen lahjansa ovat peräisin, mutta uskoo siihen, että jokaiselle on annettu joku taito.

– Lahjatonta ihmistä ei ole tehtykään, hän tietää ja rohkaisee muitakin kokeilemaan lahjojaan vaikkapa kansalaisopiston maalauskurssilla.

Lue jutun loppu tuoreesta printtilehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT