Jaana ryhtyi pianon soittoon aikuisiällä
16.09. 07:00

Pianonsoitto tuo mukavaa vastapainoa Saarenkartanon vanhainkodilla keittäjänä työskentelevän Jaana Sarajärven arkeen. – Esiintynyt en ole, enkä todellakaan aio esiintyä. Aion soittaa omaksi ilokseni, hän vakuuttaa.
Tiina Haapalainen
HAILUOTO Kun jotakin tarpeeksi haluaa, sen voi myös toteuttaa. Sen ainakin hailuotolainen Jaana Sarajärvi on osoittanut todeksi. 36-vuotias Jaana haaveili pianon soitosta vuosikymmeniä, aina lapsesta lähtien. Koskaan ei kuitenkaan ollut aikaa, eikä ehkä uskoakaan omiin oppimiskykyihin.
Neljä vuotta sitten Hailuotoon Rovaniemeltä muuttaneelle Jaanalle sattui kuitenkin hyvä naapuri, joka opetti pianonsoittoa ja musiikkia kansalaisopistossa. Sonja Blomster kannusti naapuriaan osallistumaan soittotunneille. Ja viime keväänä Jaana Sarajärvi päätti toteuttaa unelmansa.
– Ajattelin aloittaa samaan aikaan aikaan soiton opiskelun, kun perheen esikoinen. Hänelle hankittiin sähköpiano, ja se oli viimeinen sysäys tuntien aloittamiseen, Jaana kertoo.
Tunnit käynnistyivät kuten lapsillakin. Alusta lähtien Jaana on käyttänyt samaa oppikirjaa kuin tyttärensäkin eli Suomen pianokoulua.
– Tosin sitä käytiin läpi todella nopeaan tahtiin harppoen, hän kuvailee.
Kevään aikana Jaanalla oli vain seitsemän oppituntia, mutta syksyllä hän aloittaa tunneilla käynnin uudestaan.
– En oikein tiedä, mikä tässä pianon soitossa kiinnostaa. Ehkä juuri kehittyminen ja sen huomaaminen kannustaa jatkamaan, Jaana Sarajärvi pohtii.
Se on varmaa, että harrastus on vienyt mukanaan. Tuntien lopettaminen ei ole ollut lähelläkään, sillä soittaminen on osoittautunut odotettua helpommaksi. Jaana naurahtaa olevansa jopa tytärtä innokkaampi pianonsoiton opiskelija.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

