Jäähallin remontti kahdelle vuodelle

28.12. 09:00

Ilkka Ylitalo

Oulunsalo Kiekko-Laser juniorit ry on joulukuun alusta alkaen ollut oulunsalolainen urheiluseura. Kotipaikan muutos on hyväksytty rekisterihallituksessa. Aikaisemmin kempeleläinen seura jatkaa toimintaansa ennallaan.

– Kotipaikan muutos liittyy uuden Oulun syntymiseen. Oulussa alle 18-vuotiaiden pelivuorot ovat kaupungin urheilupaikoilla ilmaisia. Toivottavasti mekin pääsemme nyt osalliseksi tästä merkittävästä edusta, Kiekko-Laser junioreiden varapuheenjohtaja Mari Korpela kertoo kotipaikan muutoksen perusteista.

Laser käyttää vuosittain noin 350 000 euroa jäähallien vuoromaksuihin.

Oulun seudun jääkiekossa on tänä syksynä tapahtunut muitakin muutoksia, kun Kiekko-Laserin edustusjoukkue ajautui konkurssiin.

Korpelan mukaan konkurssi ei liity millään tavalla Kiekko-Laser junioreiden toimintaan.

– Ainoa suru tässä on se, että junioriseurakin tarvitsisi edustusjoukkueen. Nyt sitä ei ole ja pelaajapolku omassa seurassa on siltä osin poikki, toiminnanjohtaja Jani Kuurlunti toteaa. sanoo.

Kiekko-Laser edustusjoukkue toimi itsenäisenä seurana, eikä sen rahavaikeudet heiluta juniorijoukkueiden toimintaa.

Jäähalli on junnukiekkoilulle elinehto. Laserilla on Oulunsalossa 21 harjoitusvuoroa ja Kempeleessä 14 vuoroa viikossa. Lisäksi molemmissa halleissa pelataan sarjapelejä.

Oulunsalon kunnanvaltuusto hyväksyi viime viikolla talousarvion, jossa yhtenä investointikohteena on kunnan omistaman jäähallin saneeraus.

– Saneeraus on budjetissa ajoitettu kahdelle vuodelle. Remontti alkaa ensi syksynä ja valmistuu vasta seuraavan kauden alkuun. Hankkeen kustannusarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa, Oulunsalon tekninen johtaja Jouko Leskinen kertoo.

Leskinen sanoo esittäneensä remonttia yhdelle vuodelle, mutta valtuusto jakoi investoinnin vuosille 2012 ja 2013. Hankkeeseen haetaan valtionosuutta.

– Viisi vuotta sitten saneeraus oli esillä ja siihen saatiin jo avustuskin. Nyt suunnitelmia on päivitettävä. Tärkeää on, että korjaukset saadaan tehtyä, sillä jääkoneiden freonit on poistettava viimeistään 2014, Leskinen sanoo.

Oulunsalon jäähalli siirtyy vuoden alussa Uuden Oulun tilakeskuksen alaisuuteen ja liikuntatoimen ylläpidettäväksi.

– Nykyinen vuokrasopimus yrittäjän kansaa päättyy toukokuussa. Näillä näkymin halli jää kaupungin omistukseen ja ylläpidettäväksi. Hallin remontti parantaa Uuden Oulun jäähallitilannetta, kun jääkoneiston lisäksi hallin lämpötaloutta parannetaan ja sosiaaliset tilat kunnostetaan, Leskinen toteaa.

Lue loput uusimmasta lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT