Hirsikehikot mies- ja naisvoimin

10.12. 07:00

Rita Kumpulainen

Lumijoki Lumikarissa on hyörinyt syksyn mittaan innokasta porukkaa. 14 heitä on ollut yhteensä, 13 miestä ja yksi nainen.

Porukkaa on yhdistänyt ainakin yksi asia. He ovat sonnustautuneet metsurin vaatteisiin, kypärään, suojalaseihin, turvakenkiin ja metsurin housuihin.

Lakeuden kansalaisopiston Lumijoen osaston hirrentyöstön alkeiskurssi tuli kuin tilauksesta miehille, joita kiinnostaa puun kanssa värkkääminen. Tästä oli osastonjohtaja Kaisa Ylilaurille vinkannut myös kunnanjohtaja Jouko Joensuu.

– Otin vinkistä vaarin ja kyselin Eero veljeltäni, millaista kurssia hän haluaisi. Hän sanoi heti, että hirrentyöstö tietenkin, Ylilauri kertoo.

Onneksi Lumijoella on sellaisia taitajia kuin Antero Rantala ja Lauri Jakkula. Heistä saatiin oivat opettajat kurssille.

Sekin hyvä puoli näissä miehissä on, että Antero oli kaatanut valmiiksi puut metsästään ja Lauri omastaan. Oli siis materiaalikin valmiina. Antero vastaa kurssilla pyöröhirsikehikon rakentamisesta. Laurilla ovat harteillaan pelekkahirsikehikon rakentamisen niksit.

Pelkällä kirjasta lukemisella ei tätä taitoa omaksu.

– Tekemällä oppii parhaiten, sanoo Antero Rantala.

Kurssin puumateriaalina käytetään mäntyä. Syy siihen on selkeä.

– Mänty pysyy parhaiten suorassa. Sitä on helppo työstää. Esimerkiksi kuusi menee helposti kieroon, Rantala tietää.

Hänellä on jo valmiina käyttö pyöröhirsikehikolle. Ostaja on tiedossa. Kehikosta tulee sauna. Jakkulan pelekkahirsikehikko tulee hänen itsensä käyttöön.

Hirsikurssi jatkuu ensi vuoden puolella, mahdollisesti heti alkutalvesta, jos vain säät antavat myöten.

– Jos aloitamme tammikuussa, maaliskuussa pitäisi olla valmista, Rantala laskeskelee.

Kurssila on opiskelijoita Lumijoen lisäksi Kempeleestä, Limingasta, Oulusta ja Tyrnävältä.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT