Hellekesä joudutti viljasadon nopeasti

18.08. 07:00

Kimmo Matinolli pui lauantaina ohraa Tyrnävällä. Aurinkoinen sää kuivatti kasvuston viikolla olleiden sateiden jälkeen.

Ilkka Ylitalo

Tyrnävä Rantalakeuden alueella puinnit alkoivat tänä kesänä pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Ensimmäiset ohrat korjattiin jo elokuun ensimmäisellä viikolla. Hellekesä tuleennutti viljan hieman liian nopeasti ja ohran hehtolitrapainot jäävät pienemmiksi kuin huippuvuosina.

– Viljat eivät enää vettä kaipaa. Puinnit ovat edenneet viime päivinä nopeasti. Pystyt kasvustot ja aurinkoinen sää ovat puintimiehelle mieleen, tyrnäväläinen viljelijä Kimmo Matinolli kertoo.

Matinollilla puinnit ovat jo lähes puolessa välissä. Jos poutainen sää jatkuu, saadaan koko sato korjattua kolmessa viikossa.

– Tänä vuonna sadonkorjuuseen päästiin aikaisin. Varhaiset kevätkylvöt näkyvät myös varhaisena korjuuna. Meillä ensimmäiset kaurat kylvettiin jo toukokuun viides päivä, Matinolli muistelee.

Huippuvuotta tästä satokaudesta ei tule, mutta normaaliksi Matinolli sitä määrittelee.

– Aikaiset ohralajikkeet jäivät hieman keveiksi. Olemme tottuneet lähes 70 kilon hehtolitrapainoihin, mutta nyt jäädään 65 kilon paikkeille. Se laskee keskisatoa. Uskon kuitenkin sadon nousevan viiden tonnin paikkeille hehtaarilta, Matinolli laskee.

Hän on tyytyväinen satoon ja ennen kaikkea lyhyeen kuivausaikaan.

– Kun öljylitrasta joutuu maksamaan lähes euron, on kuivausajalla keskeinen merkitys kannattavuudelle. Hyvä sää laskee myös puintikustannuksia. Iso kone vie polttoainetta yhtä paljon hitaalla ja nopealla ajolla, hän sanoo.

Viljan hinta on noussut viime kauden aloituksesta noin 20 eurolla tonnilta. Ohrasta maksetaan 150-160 euron tonnihintaa. Matinolli pitää lähtötasoa hyvänä.

– Myyjälle hinta on tietenkin tärkeä tekijä, mutta aivan huippuhintojen maksaminen tahtoo näkyä myös kustannuksissa. Kun viljan hinta nousee, kohoavat lannoitteiden ja muidenkin tuotantotarvikkeiden hinnat. Ne eivät sitten laske, vaikka viljanhinta laskisi, Matinolli sanoo.

Hän toivoo vakaata ja tasaista hintakehitystä niin viljan kuin tarvikkeiden osalta. Se takaa jatkuvuuden ja kannattavuuden myös tulevaisuudessa.

Viljakauppa on käynnistymässä. Puintikautena viljaa tulee edelleen kauppaan melko paljon, sillä viljelijöillä ei ole varastotilaa koko sadolle.

– Olemme aloittaneet viljan ostot Oulun, Tyrnävän ja Paavolan vastaanottopisteissä. Viljan laatu näyttää vaihtelevan tänä syksynä melko paljon. Kevyttäkin tavaraa on kauppaan tarjottu. Kaikki on voitu ottaa ainakin vielä vastaan. Ohran hehtolitrapainon pitää on vähintään 60 kiloa, jotta se voidaan ottaa kauppaan, K- maatalouskauppias Veli-Pekka Tolonen sanoo.

Perushinta maksetaan 64 kilon ohrasta. Kevyemmistä tulee jo miinusta.

– Ensimmäiset ostot on tehty 160 eurolla. Hinta koskee niin ohraa kuin kauraakin. Hinta määräytyy viikoittain. Toivon, että hinta säilyisi nykyisissä luvuissa. Silloin viljelijälle jää jo selvää katetta ja se vaikutta muuhunkin kauppaan, Tolonen kertoo.

Hän uskoo, että kaikki laatuvaatimukset täyttävä vilja voidaan ottaa vastaan. Keskolla on käytössään Kalajoen ja Oulun satamatilat, joista kauraa menee myös vientiin.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT