Ennakkoääniä annettiin vaihtelevasti

18.01. 07:00

Tiina Haapalainen

LUMIJOKI Presidentin vaalin ennakkoäänestys sai Rantalakeuden alueen ihmiset liikkeelle, mutta ennakkoääniä annettiin vähänlaisesti.

Lumijoella tiistaihin mennessä ennakkoon oli äänestänyt 25 prosenttia äänioikeutetuista, ja naiset olivat käyneet vaaliuurnalla hivenen miehiä aktiivisemmin

Vaalitoimitsijoina kunnanvirastolla toimineet Elsa Kärkkäinen ja Ella Kärkkäinen arvioivat äänestysinnon jääneen hieman aiempia vuosia vähäisemmäksi. Molemmilla on takanaan kokemusta vaalivirkailijana toimimisesta peräti kymmenen vuoden ajalta.

– Tänään on ollut aika rauhallista myös. Puoleen päivään mennessä äänestäneitä on kertynyt 21, Elsa Kärkkäinen kertoi.

Yksi tiistaina äänestäneistä oli Pirkko Hemmilä. Hän kertoi äänestävänsä yleensä ennakkoon, sillä se on helppoa ja vaivatonta.

Ehdokkaanvalinta oli ollut hänen mielestään myös helppoa.

– Kampanjat ja keskustelut ovat olleet mielestäni värikkäitä. Niissä on kiinnitetty huomiota EU:iin ja kuntaliitoksiin sekä tuotu molempiin asioihin uusia näkökulmia, hän arvioi.

Presidentiltä Hemmilä kertoi toivovansa ennen kaikkea esiintymiskykyä ja edustavuutta etenkin Suomen ulkopuolella, koska nykyisin presidentti käyttää lähinnä vain ulkopoliittista valtaa.

Vaalitoimitsijat uskoivat kuitenkin äänestysaktiivisuuden vielä nousevan Lumijoellakin. Aiempina vuosina puolet kuntalaisista on käynyt äänestämässä ennakkoon ja puolet vasta varsinaisena vaalipäivänä.

– Nyt kuitenkin peräti tuhat äänioikeutta on vielä käyttämättä. Käykö sitten niin, että tuhat äänestäjää tulee paikalla vaalipäivänä vai ovatko lumijokiset käyneet muualla äänestämässä, Elsa Kärkkäinen pohti tutkiessaan tilastoja.

Ainakin Lumijoen kunnanvirastolla oli käynyt päivittäin ennakkoon äänestämässä myös muualta tulleita äänestäjiä.

Ennakkoäänestys päättyi eilen. Lumijoelta kertyvät ennakkoäänet viedään Ouluun lauantaina, ja ne lasketaan sunnuntaina.

– Kaikki äänikuoret säilytetään kassakaapissa odottamassa Ouluun viemistä. Ne avataan vasta siellä, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari-Kaija Pernu kertoi.

Ennakkovaalin päätyttyä alkavat valmistelut myös mahdolliseen toiseen kierrokseen. Toisen kierroksen vaaliliput on tarkistettava, jottei niiden joukossa ole viallisia kappaleita.

Myös äänestyskuoret on tarkistettava.

– Täällä ne ovat olleet kunnossa ja hyvät, mutta siitä huolimatta ne on suljettu liimalla, Elsa Kärkkäinen kertoo.

Muista Rantalakeuden kunnista Hailuodossa oli annettu ennakkoon peräti 35,2 prosenttia.

Paljon siitä ei jääty jälkeen Oulunsalossa, missä tiistaihin mennessä oli äänestänyt jo 28,9 prosenttia äänioikeutetuista.

Kempeleessä ja Limingassa oltiin lähes samoissa lukemissa. Kempeleessä ennakkoon oli äänestänyt 27,6 prosenttia ja Limingassa 26,4 prosenttia äänioikeutetuista.

Tyrnävällä tiistaihin mennessä oli äänestänyt vähiten väkeä, 22,4 prosenttia.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT