Edunvalvontaa tarvitaan myös tänä päivänä
07.12. 07:00

JHL:n kunniajäsenet. Keskellä olevat Voitto Polo ja Arja Porkka olivat saaneet tunnustuksen jo aiemmin. 40-vuotisjuhlassa kunniajäsenyyden saivat Tuomo Luukinen (vasemmalla) ja Olavi Rahikkala (oikealla).
Rita Kumpulainen
Liminka Kun Limingan JHL ry 531 edeltäjä KTV perustettiin joulukuussa 1971, ammattiyhdistysliike eli merkittäviä aikoja. Silloin saatiin aikaan työsopimuslaki ja irtisanomissuoja.
Myös edunvalvonnan kannalta tärkeät asiat, kuten luottamusmiessopimus ja luottamusmiesoikeudet, ovat tuon ajan saavutuksia.
Näin totesi Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n aluepäällikkö Saila Pirnes tervehtiessään viime lauantaina 40-vuotistaivaltaan juhlinutta yhdistystä. Kyse on Suomen suurimmasta ammattiliitosta, jolla riittää tehtäväkenttää noin 220 000 jäsenensä etujen ajamisessa.
Liiton jäsenistö muodostuu kuntien, valtion, kirkon sekä yksityissektorin työntekijöistä. Ensi vuoden alussa jäsenmäärä kasvaa entisestään Rautatieläisten liiton yhdistyessä JHL:ään.
Edunvalvonnan merkitys ei ole Pirneksen mukaan vähentynyt vuosikymmenten saatossa. Se on edelleen yhdistyksen tärkein tehtävä, mutta yhdistystoiminta pitää sisällään myös yhteisöllisyyttä ja toimintaa, joka houkuttelee jäsenet kiinnittymään yhdistykseen.
Mikko Ihalaisen kokoamassa Limingan JHL 531 ry:n 40-vuotisjuhlahistoriikissa käyvät ilmi kaikki aluepäällikkö Saila Pirneksen esiin nostamat yhdistystoiminnan merkittävät asiat. Leppoisaan tyyliinsä Ihalainen tuo lukijan silmien eteen vuosikymmeniin mahtuneet tapahtumat, juhlan ja arjen, retket ja päätökset.
Yhdistystoiminta ei ole ainakaan Limingassa tylsää tai paikoilleen jähmettynyttä. Vai mitä mieltä olette liminkalaisten maaliskuussa 1995 tekemästä sokkoretkestä, jolle innostui lähtemään peräti 31 jäsentä?
Matkanjohtaja Mikko Ihalaisen ideoiman jäsenretken määränpää pysyi matkalaisille arvoituksena varsin pitkään. Kuljettaja Kalle Kallen-Autio teki jopa yhden valemutkan, jotta retkeläisten jännitys säilyisi mahdollisimman kauan.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

