Antte on mestarimiekkailija
28.05. 07:00
Rita Kumpulainen
Kempele Kesäkuun alussa 16 vuotta täyttävä Antte Hietaharju löysi kaksi vuotta sitten mieluisan urheilulajin. Miekkailusta tuli kempeleläispojalle tärkeä harrastus, joka on kiidättänyt lahjakkaan urheilijan nyt jo kahteen merkittävään voittoon.
Ensimmäiseksi hän saavutti tänä keväänä alle 17-vuotiaiden poikien PM-pronssia florettimiekkailussa. Aivan tuore on alle 17-vuotiaiden poikien SM-pronssi floretissa.
Antten huikeasta etenemisestä kertoo se, että nuorukainen on harrastanut ikivanhaa taistelulajia niin lyhyen aikaa, kuten sekin, että hän harjoittelee aikuisten kanssa.
Antte ei ole Hietaharjun perheen ainoa miekkailija, sillä perheen Tuula-äiti innostui yhtä aikaa poikansa kanssa lajista. Kummallekin kävi niin, että miekkailusta tuli ensimmäisistä treeneistä asti ehdoton ykkösharrastus.
Poika ja äiti harjoittelevat paljon keskenään. Esimerkiksi tekniikan hiomista he käyvät yhdessä läpi.
Mutta tämä juttu on Anttesta, josta on löytynyt tukuttain lajissa tarvittavia ominaisuuksia. Anttea kiitetään teknisestä hallinnasta, kuten myös suunnitelmallisuudesta, jotka kumpikin ovat miekkailijalle tarpeellisia lahjoja.
Antten hyviksi puoliksi lasketaan niin ikään riittävä itsevarmuus, mutta myös ”herrasmieslajin” keskeisten sääntöjen tarkka hallitseminen. Miekkailussa ei esimerkiksi käännetä koskaan vastustajalle selkää.
Hyvät ominaisuudet sen kun jatkuvat. Anten hyökkäysnopeus on todettu erinomaiseksi. Hän osaa myös keskittyä.
Anttella on omat keinonsa saada ottelutilanteessa asiat kohdalleen.
– Minulla on nappikuulokkeet musiikin kuuntelemista varten. Kuuntelen klassista musiikkia, tarpeen tullen myös tiukat adrenaliinit herättävää musiikkia. Silloin olen valmis otteluun, hän kertoo.
Antten pääase on kalpamiekka, mutta molemmat hänen arvomitalinsa ovat tulleet florettimiekkailusta. Pakko kysyä, miksi näin?
– Floretti on ensimmäinen ase, jolla Oulun Miekkailuseurassa aloitetaan miekkailulaji. Nimenomaan floretti vaatii teknistä hallintaa ja suunnitelmallisuutta, Antte sanoo.
Hän kumoaa amatöörin käsitykset lajin vaarallisuudesta.
– Miekat ovat sähkömiekkoja, eli niillä ei voi pistää ihan oikeasti niin kuin moni luulee. Myös varusteet ovat erinomaiset. Esimerkiksi kypärä eli maski, hanska, housut ja takki suojaavat hyvin, Antte kertoo.
Alussa hän lainasi välineet ja varusteet Oulun Miekkailuseuralta, mutta kun varmistui, että nyt on löytynyt sopiva laji, hän hankki omat. Hankintoihin on kulunut noin tuhat euroa.
Saman verran on joutunut pulittamaan myös äiti-Tuula.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!




