Yllättäen alkanut syksy sai kaivamaan esille kirjoja - juuri niitä teoksia, jotka ovat jääneet vuosien aikana lukematta, mutta jotka olisi pitänyt lukea. Kun ulkona vihmoi vettä ja sisälläkin paleli varpaita, oli hyvä kääriytyä sohvan nurkkaan lämmittelemään. Kirjan kanssa.

Ensimmäisenä pinosta nousi Peter Franzénin Tumman veden päällä. Hämmästyttävästä valoisuudestaan huolimatta Franzenin teoksen jälkeen kaipasi hieman keveämpää tekstiä.

Ja mikäpä muu voisi olla iloista kuin ruotsalaisuus?

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen ei taatusti ollut kovin tuore valinta, mutta ainakin se oli jäänyt lukematta. Tuskin siis maltoin odottaa, että pääsisin nautiskelemaan kevyttä kirjallisuutta.

Toisin kuitenkin kävi. Vadelmavenepakolainen kertoi enemmän pakolaisuudesta kuin vadelmaveneistä.

Viimeiseksi olin säästänyt pakkopullan. Lukuisia palkintoja saaneen Puhdistuksen lukematta jättäminen olisi ollut suorastaan rikos - siltä siis ainakin tuntui. Ei se kyllä houkutellut, eikä juuri kiinnostanutkaan. Päähenkilön Aliide Truun hillonkeittely melkein sai jättämään kirjan käsistään.

Toisin kuitenkin kävi. Jälleen.

En voi kehua, että olisin ollut ekstaasissa. Sen sijaan olin hämmentynyt. Tajusin, kuinka vähän tiedän Eestistä ja sen historiasta. Eteläisestä naapurimaasta ei juuri koulun historiantunneilla puhuttu. Eikä tieto ole kyllä sen jälkeen lisääntynyt.

Kyllä, Tallinna on matkailukohde. Kyllä, Viro kuuluu EU:hun. Ja kyllä, sieltä tulee paljon työntekijöitä Suomeen.

Ja siinäpä sitten suurin osa tiedoistani onkin.

Varsin pian luettuani Puhdistuksen tulikin aika lähteä Tyrnävälle. Sugi-rock oli tuonut torille marilaisen yhtyeen, Pairemin.

Musiikki oli kaunista ja erilaista. Kansanlaulujakin yhtye mukaili - harmi vain, etten ymmärtänyt lainkaan kieltä. Tietoni marilaisistakaan eivät lisääntyneet reissulla, vaikka takaraivossani syttyi himmeä lamppu: marilaiset, vatjalaiset ja vepsäläiset ovat kaikki suomensukuisia kansoja.

Kaikki lukemani kolme kirjaa kertoivat toisilleen läheisistä kansoista. Kaikki ne kertoivat myös ihmisten tunteista ja muistoista. Niin epäilemättä tekivät myös Pairem-yhtyeen laulut.

Kenties suomalaisilla ei ole tietoa sukulaiskansoistaan sen enempää kuin heillä meistä. Kenties käsitykset toisista pohjautuvat enemmän ennakkoluuloihin. Kulttuurin avulla on kuitenkin helppo kommunikoida ja puhua vaikeimmistakin asioista.

Yhteistä kuitenkin suomensukuisilla kansoilla taitaa kuitenkin olla enemmän kuin ennalta osaa arvella. Se ei ehkä näy eikä kuulu päällepäin. Kirjat ja musiikki sen kuitenkin välittävät - kaikille yhteistä näyttää olevan taipumus mollivoittoiseen mietiskelyyn.

Ehkä tyrnäväläisnuoret eivät ymmärtäneet Pairemin laulujen sanomaa sen enempää kuin minäkään. Mutta ainakin he ovat nyt nähneet edes kerran elämässään marilaisia.