Lukijoilta
Kempeleen liikuntapaikkojen jaossa on sovittu, että rekisteröidyt kempeleläiset perustoiminta-avustuksen piirissä olevat urheiluseurat ovat kunnan omien tarpeiden jälkeen etusijalla. Vain Zimmari-uimahalli on poikennut kunnassa yhteisesti sovitusta käytännöstä. Selitykseksi on muotoiltu kyseessä olevan liikelaitos, jota eivät kunnan muut yhteisesti sovitut periaatteet ”sido”. Aiempi selitys, ”Oulun uimahallien remontit”, ei enää riitä selitykseksi: 32 rataa käytössä!
Kempeleessä on toiminut Zimmarin 10-vuotisen historian ajan vasta nousukiidossa oleva uimaseura Kempeleen Pyrintö. Oululaisseuroille luovutetusta rata-ajasta huolimatta kempeleläisseurassa on pystytty jo saavuttamaan niin nuorten maajoukkuepaikkoja, nuorten SM-mitaleita kuin mitaleita nuorimpien ikäryhmien SM- eli Rollo-uinneissa nyt kolmen peräkkäisen vuoden ajan.
Tason laajuutta mittaa hyvin muun muassa se, että tänä vuonna KemPy oli Rollo-kisoissa tyttöjen sekauinti-viestissä paras pohjoissuomalainen uimaseura - valtakunnallisesti kuudes. Aika hyvä saavutus kolmen oululaisen valtaseuran ja Zimmarin Oulua auttavan asenteen puristuksessa.
Nyt nämä uimarit tarvitsisivat lisää rata-aikaa, mutta Zimmari ei anna periksi. Ja perässä tulevien pienempien ryhmät saavat osakseen vielä vähemmän…
Nuoren liikunnanharrastajan ylpeys on usein oman kunnan tai seuran nimi. Oman kunnan seurassa toimimisesta voi tulla jopa erityinen eteenpäin liikuttava voima. Kuten Nummelan Kisaajat ja Jani Sievinen.
Lue loput kirjoituksesta uusimmasta lehdestä!
Olen joutunut tutustumaan siihen hävityksen ja sotkemisen vimmaan, joka kesän aikana on ilmennyt julkisiin tiloihin, lähinnä koulukiinteistöihin kohdistuneena ilkivaltana.
Mistähän lamppujen rikkominen, ovien ja ikkunoiden sotkeminen spraymaalilla, autojen lämpötolppien täydellinen hajottaminen, kiinteistöjen särkeminen sisältä ja ulkoa, pullojen rikkominen ja mieletön sotkeminen kertoo?
Jotainhan nuori tahtoo sillä meille viestittää. Onko se huomion hakemista? ”Huomatkaa minut, välittäkää minusta. Minulla on paha ja ahdistunut olo ja puran pahaa oloani niin, että muutaman kaljan jälkeen hajotan paikkoja ja spreijaan seiniä.”
Näitä nuorten hätähuutoja olen yrittänyt tulkita parhaani mukaan nyt lomalta töihin palattuani.
Yli neljänkymmenen vuoden ajan jollain tavalla nuorisotyössä mukana olleena, myös siellä häirikköpuolella, olen tullut vakuuttuneeksi, ettei nuorilta puutu niinkään aineellista hyvinvointia, vaan heiltä puuttuu aikuisia ihmisiä, sellaisia ihmisiä, jotka aidosti välittävät heistä ja siitä maailmasta, missä he elävät.
On tärkeää, että omat vanhemmat välittävät, rakastavat ja asettavat rajoja. Rajojen asettaminen ei ole helppoa. Se on haastava ja tuskainen tehtävä, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja joskus kyyneleitäkin puolin ja toisin.
Usein tuntuu, että vanhemmat ovat liiaksi lastensa kavereita, haluavat ymmärtää heitä jokaisessa asiassa ja hyväksyä kaikki, mitä nuori tekee, vaikka se olisi jotakin lainvastaistakin.
Lue loput kirjoituksesta uusimmasta lehdestä!
Kaunista ja rauhaisaa syksyä toivottaen,