Uutiset

Lemminkäinen (Lotta Heiskari) valitsee itsellensä heilaa discosta.
Hyvät naiset ja herrat, saako esitellä: Kalevalan naissankarit
Anu Kirstinä

Liminka – Vaka vanha Väinämöinen, käski nuoren, käski vanhan, Lemmminkäistä ja Ilmarista esittävät Lotta Heiskari ja Tiia Itämies aloittavat laululla, johon Kalevalan ja Pohjolan väki yhtyvät.

– Käski keskikertaisenki soittamahan sormillansa, tuota ruotaista romua, kalanluista kanteletta. Soitti nuoret, soitti vanhat, soitti keskikertaisetki...

Kalevalan 175 juhlavuoden kunniaksi Hannu Krankan koulun ilmaisutaidon ryhmä esittää Kalavelasta oiotun ja modernisoidun version, Kalevalan naissankarit.

– Olemme tuoneet Kalevalan tähän päivään. Esimerkiksi Väinämöisen ja Joukahaisen kohtaamisessa hevoset on vaihdettu mopoihin. Myös discoilua on luvassa, oppilaat Salla Kangas ja Saana Laitinen virittävät katsojan näytelmään.

Myös vuorosanoissa on revitelty: repliikeissä soljuu niin Honda Monkey, kuppikoko, päärynävartalo, sixpack kuin kahden kilon siikakin.

Liminkalaisten Kalevalassa ei voi ohittaa rakasta naapuria Tyrnävää, pottudiscoa eikä Tempausta. Unohtaa ei voi olympiatuuletustakaan, eikä kiven kovia iskurepliikkejä:

– Käytsä usein täällä? Onks sun isäs joku palomies, kun oot noin kuuma?

Nuoret heittäytyvät rooleihin ujostelematta, varsinkin Lotta Heiskari uppoutuu Lemminkäisen rooliin antaumuksella.

Näytelmä on valovoimainen, hyvällä maulla tehty, perinteitä ja Elias Lönnrothia kunnioittaen, missä myös kantele soi, ainakin hevinä.

Näytelmän kruunaa loistavat laulajat. Kalevalaan on tuotu Nils-Eric Fougstedtin Sua vain yli kaiken mä rakastan ja Olavi Uusivirran Tuu mun vaimoksein. Kuuluupa Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen Sammon ryöstömatkalla myös lastenlaulu Pikkuiset kultakalat.

Muiden oppilaiden ja vanhempien nauruhermoja koetellaan maaliskuun lopussa, kun näytelmä esitetään Heikki Sarvela salissa. Päivää odottavat myös nuoret:

– Kun käy ensimmäisen kerran lavalla, tuntuu, että pitää päästä heti uudelleen, Salla Kangas kertoo.

Lue jutun alku printtilehdestä.

Alkuun